Nuoret

Lapsi oppii vanhemmiltaan –myös miten suhtautua omaan kehoonsa, toisen ihmisen erilaiseen kehoon ja alastomuuteen. Lapsi saa vanhemmiltaan asennekasvatusta, mikä yhdessä muiden ympäristövaikutteiden kanssa muokkaa varttuvan lapsen ja nuoren minäkuvaa, kehonkuvaa ja koko käsitemaailmaa. On luonnollista, että aikuiseksi kehittyvä murrosikäinen alkaa kritisoida kaikkea, etenkin omien vanhempiensa ajatuksia, tapoja, käsityksiä ja mieltymyksiä. Nuoren kuuluu teroittaa pienet hampaansa ja kyntensä vanhempiensa nahkaan kyetäkseen katkaisemaan viimeisetkin napanuoran jäänteet ja irrottautumaan vanhemmistaan ja aloittamaan oman itsenäisen elämän: kotelon täytyy murtua, jotta perhonen voi kuoriutua esiin. Aikuisiällä itse kukin meistä voi vain hämmentyneenä kummastella, kuinka kaiken kapinoinnin, minäkriisin ja identiteetin metamorfoosin jälkeenkin alkaa muistuttaa ikääntyessään entistä enemmän vanhempiaan – ympyrä alkaa kuin alkaakin sulkeutua. Lapsena ja nuorena vanhemmilta omaksutut asiat työntyvät pintaan sieltä jostakin - kätköstä, minne ne on aktiivisesti työllä ja vaivalla teini-iässä yritettyä sulloa. Näin ollen perustellusti ei ole yhden tekevää, minkälaisen henkisen ja kehollisen kasvualustan lapsillemme valmistelemme.

Ihminen syntyy alastomana, ja normaaliin kehitykseen kuuluu oman itsensä utelias tutkiminen: vauva sulloo nyrkkiä suuhunsa, notkeana imeskelee varpaitaan, hypistelee kehonsa jokaista ulottuvilla olevaa kohtaa ja hakee vartalonsa rajoja ymmärtääkseen mihin minä loppuu ja mistä alkaa joku muu. Kehon kautta ihminen voi kokea niin mielihyvää kuin -pahaakin. Aistimaailman syy-seuraussuhteet tulevat tutuiksi, ja kiinnostus omaan minään kokonaisuudessaan on loputon. Ihmisyyteen kuuluu ymmärrys ja käsitys soveliaasta ja epäsopivasta, moraalisesti oikeasta ja väärästä, mutta missä vaiheessa alamme opettaa lapsillemme ja nuorillemme, että omaa kehoa tulee hävetä, arvostella, kritisoida, jatkuvasti kontrolloida ja vertailla muihin ? Jos emme itse sitä tule opettaneeksi, sen opettavat toiset. Missä vaiheessa opetamme lapsia kytkemään alastomuuteen mielleyhtymiä, jotka kuuluvat aikuisten maailmaan ja aikuisten väliseen kanssakäymiseen ? Miksi haluamme sekoittaa alastomuuden, luonnollisuuden, kehollisuuden, seksin, seksuaalisuuden, pornografian ja ties mitä muuta yhdeksi sakeaksi puuroksi, jota ammennetaan kaikille samankokoisella kauhalla. Joillekin voi osua sattumia - kuin joulupuurosta yhdelle se ainut manteli, jolloin saa toivoa: toivoa, että alastomuus voisi olla vielä joskus yhtä luonnollinen ja nautittava asia kuin silloin joskus, kun oli lupa kirmata nakuna rantahietikolta muumikuvioinen uimarengas vyötäisillä kesän lämmittämään järveen. Vanheneva ihminen alkaa elämänsä ehtoossa miettiä jälkeensä jättämää perintöään: kuka sukulaisista minkäkin esineen on ansainnut, itselleen ikään kuin teoillansa lunastanut. Äveriäät hyväksyttävät lakimiehillä testamenttinsa, jotta maallinen omaisuus tulee asianmukaisesti aikanaan jaettua. Maallista mammonaa voidaan mitata, hinnoitella, ostaa ja myydä. Tärkein perintö, minkä jälkeen jätämme on mittaamattoman arvokas – henkinen perintö, mitä alamme siirtää lapsiimme jo heidän ollessaan äitinsä kohdussa; perintö jota ei voi vaihtaa kuin viallista tuotetta kaupassa, jolle ei löydy hintaa, ei myyjää eikä ostajaa; perintö josta ei voi luopua ja jota ei voi luovuttaa; perintö, jonka siemenet voi istuttaa seuraavaan kasvavaan sukupolveen.

Naturismi on aate aatteiden joukossa. Se kenellä se on aatteena voi siirtää sen kasvamaan henkisenä pääomana seuraavaan sukupolveen. Naturistille osui sattuma sieltä puurosta: aikuisenakin hänellä on kyky tuntea lapsenomaista mielihyvää alastomana kirmatessaan kehoaan millään lailla häpeämättä rajansa kuitenkin hyvin jo tuntien ja tietäen, muiden kehollisuutta ja minän rajoja kunnioittaen.